Tinja-Riikka Korpela on yhä Helmareiden kivijalka – konkarivahdin tarina jatkuu intohimolla ja johtajuudella

Tinja-Riikka Korpela on nimi, joka on jo kirjoitettu suomalaisen jalkapallon historiankirjoihin. Vaikka moni luulisi, että hänen uransa on päätöksessään, todellisuus on toisenlainen. 39-vuotiaana Korpela valmistautuu neljänsiin EM-kisoihinsa – mutta tällä kertaa asetelma on uusi. Paineet ovat poissa, mutta ammattimainen ote säilyy.

Uusi rooli, tuttu rauhallisuus

Aiemmissa arvokisoissa Korpela oli Helmareiden kiistaton ykkösmaalivahti. Nyt portit ovat auki kilpailulle, mutta Korpelan lähestymistapa on tyyni ja kokenut:

“Ehkä itsellenikin tulee vähän vähemmän paineita kuin aiemmin.”

Hän näkee tilanteessa mahdollisuuden – mahdollisuuden olla läsnä ja jakaa kokemustaan uudella tavalla. Kentällä paikka ei ole enää taattu, mutta vastuu ei ole koskaan ollut vain numeroiden varassa. Hän on kapteeni olemuksellaan.

Yli rajojen kulkenut ura

Korpelan ura on kulkenut monien maiden ja huippuseurojen kautta:

• USA
• Saksa (mm. Bayern München)
• Ranska (mm. PSG)
• Englanti (Everton)
• Sveitsi (Servette)

Samalla hän on nostanut esiin urheilun ulkopuolisia teemoja, kuten tasa-arvon ja avoimuuden. Kentän ulkopuolella hän on ollut rohkea ääni, kentällä taas esimerkki siitä, että menestys ja aitous eivät ole ristiriidassa.

EM-kisat lähempänä sydäntä kuin koskaan

Sveitsissä pelattavat lajinsa arvokisat osuvat kirjaimellisesti lähelle. Siellä hän on viettänyt viime vuodet, mutta nyt katseet ovat Helsingissä ja Urhean harjoituskentillä. Korpelan kuntoa testattiin kevätkaudella pohjevamman muodossa, mutta hän suhtautui siihen kokeneen rauhallisesti:

“Minulla on historiaa näiden vaivojen kanssa, joten nyt osaan jo jarruttaa ennen kuin menee pahemmaksi.”

Ykkösvahdin paikasta kilpailee nyt useampi nimi, kuten Anna Tamminen ja Anna Koivunen. Päävalmentaja Marko Saloranta ei ole nimennyt selkeää avausmaalivahtia – eikä Korpela sitä odotakaan:

“Olen valmis rooliin kuin rooliin.”

Uusia käänteitä seuratasolla

Servetten taustamuutoksien myötä Korpela päätti jatkaa matkaa. Vahva tunne omasta polusta johti päätökseen:

“Ei vain enää tuntunut omalta paikalta. Se on ihan okei.”

Uuden seuran nimeä ei ole vielä julkistettu, mutta puheissa vilahtaa kotiinpaluu ja ehkä pelikentät Naisten Liigassa. Korpela on selkeä:

“Niin kauan kuin kroppa ja pää kestää, haluan pelata.”

Johtajuutta, joka ei katoa

Korpelan vaikutus ei mittaudu peliminuuteissa – hänestä on tullut esikuva. Nuorille pelaajille hän on se rauhallinen voima, johon voi turvata niin kentällä kuin kentän ulkopuolella:

• Kuunteleva ääni pukukopissa
• Vahva mutta vaatimaton auktoriteetti
• Esimerkki sitoutumisesta ja kestävyyden merkityksestä

Viimeinen potku? Tuskin vielä

Tulevat EM-kisat voivat olla hänen viimeisensä – tai sitten ei. Yksi asia on kuitenkin varmaa: silloin kun Suomi tarvitsee häntä eniten, Korpela on paikalla. Valmiina. Keskittyneenä. Täynnä rauhallista voimaa.

Jätä kommentti – mitä sinä uskot? Nähdäänkö Tinja-Riikka Korpela vielä Helmareiden paidassa ensi vuonna?