Janette Lepistö teki historiaa – 800 lyötyä juoksua nosti superjokerin pesäpalloikoniksi
Kun Janette Lepistö asteli kotikentälle Lapuan keskuskentälle keskiviikkoiltana, kukaan ei tiennyt tarkalleen milloin se tapahtuisi – mutta kaikki aavistivat, että tämä ilta voisi olla historiallinen.
Ja niin se olikin.
Pesäpallomaailma sai todistaa jälleen yhtä merkkipaaluhetkeä, kun Lapuan Virkiän superjokeri iski uransa 800. lyödyn juoksun. Kyseessä ei ollut mikä tahansa kenttälyönti, vaan tarkasti suunniteltu näppi kakkosrajaan, joka avasi tien kotiin Petra Kerolalle. Siinä hetkessä Lepistö sementoi asemansa vieläkin tiukemmin suomalaisen pesäpallon historiaan.
Kuitenkin, Janette ei jäänyt hetkeksi ihastelemaan suoritustaan. Hetkeä myöhemmin pallo viuhahti jälleen kenttään, ja Kaisa Peräaho liukui maaliin. Illan päätteeksi tilastot kertoivat neljästä uudesta juoksusta ja ykköspalkinnosta.
Rikkoutuneet rajat
500, 600, 700 – ja nyt 800. Lepistö on rikkonut lähes kaiken rikottavissa olevan. Hänen pelinjohtajansa tiivisti sen ytimekkäästi: ”Janette on rikkonut vuosien mittaan kaikki mahdolliset rajat, ja hänen nälkänsä on ennennäkemätön.”
Seuraava päämäärä on jo näköpiirissä:
900 lyötyä juoksua
ja ehkä – 1000?
Legendan kannoilla
Superpesiksen kaikkien aikojen lyöjätilastojen tarkastelu paljastaa, että Lepistö on noussut nyt toiselle sijalle. Hän ohitti juuri Henna Salmelan (38+758=796), ja edellään on enää yksi nimi – legenda Tanja Vehniäinen, jonka saldo on 20+823=843.
Ironista ja samalla runollista: Vehniäinen pelasi parhaat vuotensa juuri Lapuan paidassa – samassa seurassa, jolle Janette nyt takoo uusia lukuja. Tämä tuo kilpajuoksuun henkilökohtaisen vivahteen.
”Lapsena olin katsomassa Tanja Vehniäisen pelejä, ja nyt saan itse jahdata hänen ennätystään tässä kaupungissa. Tuntuu uskomattomalta,” totesi Lepistö ottelun jälkeen.
Tilastot tukena
800 lyötyä juoksua 252 ottelussa – se on kovin tahti pääsarjahistorian aikana. Tähän päälle tulee:
5 lyöjäkuningattaren titteliä
9 Itä–Länsi-valintaa
Useita mestaruuksia uran alkuvuosina
5 valintaa vuoden jokeriksi
Janette Lepistö on siis enemmän kuin tehokas lyöjä – hän on voittaja, pelinlukija ja pelitekojen nainen. Hänen lyöntitekniikkansa haastaa ulkokentät kerta toisensa jälkeen.
Keskiviikon ilta Lapuan henkeen
Koko Lapua tuntui juhlivan keskiviikkoillan voittoa: Virkiä voitti Manse PP:n 2–0 (5–2, 2–1). Tärkeintä oli kuitenkin Lepistön saavutus. Hän sai seisovat aplodit yleisöltä jokaisen lyönnin jälkeen – ansaitusti.
Kurkistus tulevaan
Mitä tuo tullessaan ensi kausi – tai seuraavat kaksi?
Jos nykyvire jatkuu, Tanja Vehniäisen 843 juoksua rikotaan jo tämän kauden lopussa tai viimeistään vuoden 2025 alussa. Ja vaikka se tuntuu nyt kaukaiselta, myös tuhat lyötyä ei ole enää mahdottomuus.
Pesäpallon romantikot voivat kuvitella hetken: valot kirkkaana Lapuan keskuskentällä, kotiyleisön kohina taustalla ja Janette Lepistö maila kädessään – valmiina viemään itsensä ja koko lajin taas askelta pidemmälle.
Naisten Superpesiksen kaikkien aikojen lyöjätilasto (kesäkuu 2024)
Tanja Vehniäinen – 843 (20+823)
Janette Lepistö – 804 (41+763)*
Henna Salmela – 796 (38+758)
Susanna Puisto – 767 (27+740)
Johanna Nieminen – 725 (79+646)
Minna Vienola – 714 (51+663)
Katja Saari – 700 (27+673)
Tuula Rantanen – 679 (111+568)
Aino-Kaisa Mantere – 591 (18+573)*
Tarja Pöntinen – 586 (37+549)
* = pelaaja edelleen aktiivinen
Mitä sanot sinä? Onko Janette Lepistö matkalla kaikkien aikojen suurimmaksi? Keskustelu käy kuumana katsomoissa – ja nyt myös kommenteissa.
Wilma Murto uskaltaa uudistua – hyppää ilman tekniikkavalmentajaa ja haastaa koko urheilumaailman
Kun suurin osa suomalaisista urheilufaneista kiinnitti huomionsa uutiseen, että keihäskonkari Tero Pitkämäki liittyy Wilma Murron tiimiin, jäi vähemmälle huomiolle varsinainen uutispommi: Murto aikoo jatkossa hypätä ilman tekniikkavalmentajaa.
Jos olet koskaan vilkaissut seiväshyppyä vaikka televisiosta, tiedät jo, ettei kyse ole pelkästään juoksusta ja pomppimisesta. Laji on kuin baletin ja fysiikan välinen tanssi, jossa jokaisella askeleella ja käsien liikkeellä on merkitystä. Aiemmin Murto on nojannut pitkälti valmentaja Jarno Koivuseen. Heidän yhteistyönsä päättyi keväällä 2025, mikä synnytti spekulaatiota seuraajasta.
Mutta vastausta ei tullut – ei nimittäin ketään. Murto ilmoitti ottavansa jatkossa ohjat täysin omiin käsiinsä. Kyse ei ole pakon sanelema ratkaisu vaan tietoinen valinta. Se on harvinaista, jopa huipputasolla.
Harvinaisella polulla
Vain muutama huippuhyppääjä on toiminut ilman teknistä valmentajaa. Esimerkiksi Sveitsin Angelica Moser ja Uuden-Seelannin Eliza McCartney ovat hypänneet ilman jatkuvaa ohjausta, mutta lähinnä olosuhteiden pakosta.
Murron ratkaisu on sen sijaan strateginen ja pysyvä. Se herättää sekä ihailua että huolta:
Voiko olympiatasolla todella menestyä ilman päivittäistä teknistä palautetta?
Entä jos virheet jäävät huomaamatta?
Onko kyseessä mestarillinen itseluottamus vai uhkarohkeus?
Vaikka Pitkämäen rooli Murron tiimissä herätti ensimmäisenä kiinnostusta, hänen osallistumisensa on melko rajattua. Hän ei ole mukana arjen treeneissä, vaan toimii ennemminkin kokeneena taustavaikuttajana.
Ajoitus ei ole ihanteellinen
Murto kävi kesällä polvileikkauksessa, joka ajoittui hankalaan ajankohtaan: keskelle kautta, jolloin huiput tavallisesti hioisivat teknisiä yksityiskohtia. Tämä korostaa päätöksen riskialttiutta. Ilman valmentajaa on entistäkin tärkeämpää, että omat tuntemukset ja itsereflektio ovat kohdallaan.
Voiko kaikki kuitenkin onnistua?
Toisaalta, entä jos Murto on oikeassa? Jos hänen lähestymistapansa toimii, hän ei ainoastaan kulje omaa tietään, vaan saattaa jopa haastaa koko valmennusjärjestelmän rakenteet.
Hän toimii esimerkkinä itseohjautuvuudesta.
Hän osoittaa luottamusta omaan kehoonsa ja tuntemuksiinsa.
Hän määrittelee uudelleen, mitä huipputason valmennus voi tarkoittaa.
Polku on kapea ja haastava, mutta edelläkävijyys harvoin syntyy mukavuusalueella. Maailmassa, jossa pienetkin yksityiskohdat voivat ratkaista sijoituksen – tämä päätös voi kääntyä joko voitoksi… tai tappioksi.
Toistaiseksi Murto jatkaa kirjoittamaan omaa tarinaansa suomalaisen urheilun sivuilla. Tarinaa, joka on rohkea, erikoislaatuinen – ja hyvin suomalainen.
Ja ehkä juuri siksi se kiinnostaa meitä niin paljon.
🗯 Mitä mieltä sinä olet? Onko Wilma Murron päätös nerokas oivallus vai turhaa riskinottoa? Kommentoi alle – keskustelu on vasta alussa.
Espanja ja Saksa hurjastelivat 11 maalin trillerissä – Pablo Garcia johdatti Espanjan EM-finaaliin
Kuvittele tämä: ilta laskeutuu Bukarestin kuumankosteaan ilmaan, ja kentällä pelataan alle 19-vuotiaiden EM-välierä. Espanja ja Saksa – kaksi jalkapallojättiä kohtaa, joten odotukset ovat korkealla. Mutta kukaan, ei edes intohimoisin futisfani, olisi voinut arvata, millainen ilta oli edessä. Siitä muodostui nimittäin peli, josta puhutaan vielä vuosien päästä – ottelu, joka lennätti Espanjan EM-finaaliin ja nosti erään nuorukaisen legendojen joukkoon.
Tulos: Espanja 6, Saksa 5. Eikä kyse ollut mistä tahansa ottelusta – tämä oli räjähdysherkkä ja henkeäsalpaava tarina, joka eteni kuin käsikirjoittamattomassa elokuvassa.
Kun futis muuttuu ilmiöksi
Ottelun ensimmäiset 70 minuuttia olivat rehellisesti sanottuna melko tavallista – Saksa johti 2–1 ja peli vaikutti menevän kirjansa mukaan. Mutta sitten tapahtui jotain sellaista, joka saa jalkapallon fanit puhumaan ”klassikoista”.
Viimeiset 12 minuuttia, lisäaika ja jatkoaika toivat mukanaan peräti kahdeksan maalia. Kahdeksan. Yhdessä ottelun viimeisessä kolmanneksessa. Tilanteet vaihtelivat toiselle puolelle kuin pingispallo, ja kumpikin joukkue kieltäytyi antautumasta.
Espanja otti johdon – Saksa kampesi väkisin rinnalle. Kerta toisensa jälkeen. Lopulta, jatkoajan viimeisillä sekunneilla, peli sai ansaitsemansa käänteen. Pablo Garcia, nimi joka jää historiaan, iski voittomaalin ajassa 120+1′.
Ja siinä vaiheessa stadion räjähti. Espanjan pelaajat syöksyivät toistensa syliin, valmentajat villiintyivät kentän laidalla, ja Garcia – tuo vaatimaton nuorukainen Real Betisin riveistä – nostettiin hetkessä eurooppalaisen juniorifutiksen sankarikaartiin.
Pablo Garcia – yksi mies, viisi ratkaisevaa hetkeä
Jos ottelu oli tarina, Pablo Garcia oli sen päähenkilö. Hän viimeisteli neljä maalia ja tarjoili viidennen. Siinä missä muut pelaajat alkoivat jo väsyä helteen kurittavassa tunnelmassa, Garcia syttyi kuin soihtu. Ilmeisesti hän ei ollut vielä valmis juhliin – maalinsa kerta toisensa jälkeen osoittivat uskomatonta kylmäpäisyyttä ja pelisilmää.
Jokainen kosketus, jokainen spurtti tuntui osuvan ajan hermoon. Kun hän iski vielä sen viimeisen, ratkaisevan maalin, juuri kun näytti siltä, että edessä olisi rankkarit, koko ottelun kaari suli hänen jalkojensa alle.
Tästä ei EM-välieräsankaruus enää parane.
Saksan tähden hetki jäi varjoon
Saksan sankari ei jäänyt kuitenkaan aivan ilman parrasvaloja. Max Moerstedt, Hoffenheimin voimahyökkääjä, nakutti jo itsessään melko hurjan hattutempun. Hän taisteli jokaisesta pallosta, pysyi jatkuvasti vaarallisena ja osoitti, miksi häntä pidetään yhdeksi Euroopan lupaavimmista kärjistä.
Mutta vaikka kolme maalia yleensä riittäisi sankarin viittaan, tällä kertaa se jäi Garcia-show’n jalkoihin.
Moerstedtin hattutemppu ansaitsi kunnioitusta, mutta Saksan puolustus ei yksinkertaisesti pystynyt pitämään espanjalaisista enää otetta, kun maalijuhla alkoi.
Torstaina ratkeaa: Espanja vs. Hollanti
Nyt Espanja katsoo kohti torstaita, jolloin vastaan asettuu Hollanti. Sekin joukkue tiedetään hyökkäysvahvuudestaan ja klassisesta hallintapelistään. He kaatoivat kisaisäntä Romanian aiemmin maanantaina luvuin 3–1, eivätkä he suinkaan aio antaa Espanjan marssia mestaruuteen ilman taistelua.
Tuleva finaali tuo yhteen kaksi huippukoulutettua, nuorta ja nälkäistä joukkuetta, joiden tarinankulku on ollut täynnä maaleja ja yllätyksiä. Jos välieristä otetaan jotain oppia, on luvassa unohtumaton taistelu.
Ottelu, jota ei unohdeta
Harvassa ovat ne pelit, joista puhutaan sukupolvien ajan. Tämä on yksi niistä. 11 maalia, jatkuvia johtoaseman vaihtoja, yksilötaitoa ja taktisia koukeroita – kaikki täydellisesti sekoitettuna yhteen iltaan Bukarestissa.
Ja vaikka kyseessä oli alle 19-vuotiaiden ottelu, oli kentällä pelin henki kaikkea muuta kuin junioritasoa. Se oli intohimoista, dramaattista ja täynnä tunnetta. Juuri sellaista, miksi jalkapallo vetää vuosi toisensa jälkeen miljoonia ihmisiä puoleensa.
Loppulukemat ja tärkeimmät faktat:
Ottelun lopputulos: Espanja 6–5 Saksa (jatkoajan jälkeen)
Espanjan sankari: Pablo Garcia – 4 maalia, 1 maalisyöttö
Saksan tähti: Max Moerstedt – 3 maalia
Ratkaiseva maali: Garcia ajassa 120+1′
Torstain EM-finaalissa kohtaavat: Espanja vs. Hollanti
Tällainen peli ei unohdu – ei pelaajilta, ei valmentajilta, eikä meiltä, jotka sen saimme todistaa.
Mikä hetki jäi sinulle parhaiten mieleen? Kerro se meille – ja elä uudelleen tuo uskomaton ottelu hetki kerrallaan.
Jobe Bellingham loistaa helteisessä Cincinnatissa – Dortmund voittaa trillerissä ja taistelee turnauskuumuutta vastaan
Kun eurooppalainen jalkapalloseura Borussia Dortmund saapui Cincinnatiin, heillä oli edessään poikkeuksellinen haaste: tukahduttava kuumuus. Yli 30 asteen lämpö sai aikaan tilanteen, jossa vaihtopelaajat vetäytyivät viilennykseen pukuhuoneen suojiin, seuraten ottelua ilmastoidusta tilasta käsin.
Vasta toiselle jaksolle he palasivat kentän laidalle – tällä kertaa suuren aurinkovarjon alla. Päävalmentaja Niko Kovac puolusti ratkaisua järkipäätöksenä, ja painotti, että kuumuus on yksi tämän turnauksen suurimmista vastuksista.
Veljen varjosta valokeilaan
Ottelun suurin yksittäinen tähti oli nuori Jobe Bellingham, joka teki debyyttinsä Dortmundin paidassa. Hän ei ole kuka tahansa tulokas – kyseessä on Real Madridin tähden Jude Bellinghamin nuorempi veli. Jobe siirtyi Saksaan Sunderlandista 32 miljoonan euron siirtosummalla, ja maksoi heti takaisin ratkaisevalla osumalla.
Joben maali syntyi ensimmäisellä puoliskolla ja se nosti Dortmundin johdon tilanteeseen 3–1 ennen taukoa. Haastavissa olosuhteissa nuori pelaaja osoitti kylmäpäisyyttä ja pelirohkeutta, joka viestii isoveljen jalanjäljissä kulkevasta omasta tiestä.
Maaleja, draamaa ja jäätävää kuumuutta
Ottelu itsessään oli tapahtumarikas:
Sundowns siirtyi ensin johtoon Lucas Ribeiron osumalla
Dortmund vastasi kolmella maalilla: Nmecha, Guirassy ja Bellingham osuivat
Toisen puoliajan alussa nähtiin omamaali Sundownsilta – 4–1
Eteläafrikkalaiset nousivat vielä kahdella kavennuksella mukaan taisteluun
Lopulta Dortmund piti pintansa ja vei voiton numeroin 4–3. Hermoja raastavassa loppuhetkessä saksalaisjoukkue joutui venymään tosissaan, mutta kesti paineen.
Ja muualla turnauksessa…
Muiden otteluiden tulokset samalta päivältä tarjoilivat lisää jännitystä:
Fluminense (BRA) – Ulsan (KOR): 4–2
Inter (ITA) – Urawa Reds (JPN): 2–1
River Plate – Monterrey: 0–0
Useampi aasialaisjoukkue on nyt hyvin lähellä jäädä jatkopelien ulkopuolelle.
Turnauksen todellinen haaste: kuumuus
Cincinnatin kova lämpö on muodostunut yhdeksi turnauksen keskeisistä aiheista. Eteläamerikkalaiset ja afrikkalaiset joukkueet ovat tottuneet pelaamaan tällaisissa olosuhteissa, mikä on antanut heille selkeän edun. Eurooppalaiset, kuten Dortmund, joutuvat improvisoimaan – kuten ilmastoidun pukukoppiin vetäytymisellä.
Tässä turnauksessa ei pelata vain toisia joukkueita vastaan – vaan myös säätä vastaan. Tulevaisuudessa jäähdytysratkaisut, lepo ja rotaatio voivat ratkaista enemmän kuin pelkkä pelitaktiikka.
Nopeat faktat
Pelin lämpötila nousi yli 30 asteen
Dortmundin vaihtopelaajat pysyttelivät ensimmäisen jakson pukukopissa
Jobe Bellingham, 19, iski debyyttimaalinsa
Ottelu päättyi Dortmundin voittoon lukemin 4–3
Turnauksen kuumuus puhuttaa niin pelaajia kuin valmentajiakin
Onko Dortmundilla eväitä edetä mestaruuteen asti näissä olosuhteissa? Miten sinä arvioit heidän mahdollisuutensa? Kerro, mitä ajattelet!
Samuel Purola loisti 100 metrin huippukisassa – suomalainen sprintti kovassa nosteessa
Jos rakastat yleisurheilua, tiedät sen tunteen: starttipistooli paukahtaa, ja kymmenen sekuntia myöhemmin kaikki on ohi – paitsi sydämen tykytys. Miesten 100 metrin kisa on urheilun oma adrenaliinipiikki, ja tällä kertaa se tarjosi draamaa, sähäkkyyttä – ja ripauksen suomalaista toivoa.
Kansainvälisessä yleisurheilukisassa nähtiin sellainen startti, joka ei juuri jättänyt toivomisen varaa. Vauhti oli hurjaa. Voittaja, Yhdysvaltain huippusprintteri, pysäytti kellot aikaan 9,92 sekuntia. Häntä seurasi heti kannoilla toinen tähti ajalla 9,93. Maaliviivalla ero oli tuskin silmällä nähtävissä – ja sykkeen saattoi melkein kuulla stadionin katsomossa asti. Tällaista kilpaa ei joka kisassa nähdä.
Alle 10 sekunnin aika on miesten sadalla metrillä kuin pyhä graali. Kun kaksi juoksijaa tekee sen samassa finaalissa, ollaan lähellä historian kirjaa. Se kertoo paitsi heidän huimasta kunnostaan, myös lajin hurjasta kilpailutasosta juuri nyt.
Mutta ehkä vielä kiinnostavampaa meille suomalaisille oli se, kuka tuli seitsemänneksi. Nimittäin Samuel Purola.
Purola seivästi suomalaiset toiveet radalle
Samuel Purola, 26-vuotias oululainen, juoksi finaalissa elämänsä parhaiten: 10,29 sekuntia. Viileä ja varma veto tiukassa seurassa, ja se poiki hienon seitsemännen sijan – monen kokeneen ja kansainvälisesti tunnustetun juoksijan edelle. Vaikka kärki karkasi edelleen kolmen kymmenyksen päähän, Purolan suoritus oli kaikkea muuta kuin vaatimaton.
Tämä oli Purolan kauden paras noteeraus, ja samalla pistepläjäys ranking-taulukkoon. Kun tähtäimessä siintävät EM-kilpailut – ja miksei jo olympialaisetkin – on suunta enemmän kuin lupaava. Hänen etenemisensä on ollut tasaista ja määrätietoista. Ei mitään suurta hypeä, vaan hiljaista, kovaa työtä vuosi toisensa jälkeen. Ja nyt se alkaa kantaa hedelmää.
Toivo ei lepää vain yhdellä harteilla
Purola ei ollut kuitenkaan kisassa ainoa sinivalkoinen edustaja. Myös Eetu Rantala ja Juuso Harju astuivat radoille, kumpikin osoittaen kehitystä. Rantala kellotti 10,50, vain aavistuksen kauden ennätyksestään, ja Harjun 10,56 jäi vielä karsintoihin, mutta molemmat osoittivat nousukuntoa kevääseen verrattuna.
Finaalipaikasta taistelleisiin verrattuna suomalaiset eivät vielä ole aivan kärjessä – karsintaraja oli nimittäin hurjat 10,40 – mutta ei olla myöskään enää kaukana. Ehkä tärkein viesti oli tämä: suomalainen pikajuoksu ei ole enää naapurikuvassa kansainvälistä kärkeä. Se on nyt samassa ruudussa, vaikka vielä hieman nurkassa.
Onko suomalaisessa sprintissä uusi nousu?
Viime vuosina on alkanut näkyä valoa sprintterien polulla. Nyt ei enää puhuta vain yksittäisistä ihmejuoksuista, vaan pienestä aallosta. Systemaattista harjoittelua, parempaa valmennusta, ja selvästi kovempaa kisakokemusta ulkomailla. Purolan esimerkki voi toimia suunnannäyttäjänä: nousta voi, jos jaksaa painaa hommia – ja oivaltaa, missä maailmalla mennään.
Rajat hälvenevät. Kymmenen sekuntia on yhä maaginen raja, mutta ei enää mahdoton. Kun suomalaiset nuoret urheilijat näkevät, että ”meidän Samppa” juoksi 10,2 kansainvälisessä finaalissa ja sijoittui seitsemänneksi, syntyy jotain tärkeää: usko. Ja usko on usein se puuttuva palanen, ennen kuin tapahtuu läpimurto.
Suunnanmuutoksen tuulet
Tämän kisaviikonlopun jälkeen tunnelma on selvä: suomalainen pikajuoksu ei ole enää vain nostalginen haave menneistä M. Jalava -ajoista. Nyt se on tässä ajassa, radalla, mukana mittelössä uusien huippujen kanssa.
Yhteenvetona voi sanoa näin:
Kaksi alle 10 sekunnin aikaa – maailmankärki on järisyttävän kova.
Samuel Purola juoksi uransa parhaan ja sijoittui hienosti seitsemänneksi.
Muita suomalaisia nähtiin niin ikään lähellä omaa huippuaan – pikajuoksun taso kotimaassa on selvästi nousussa.
Ehkä vielä ei eletä kotimaisen sprintin kulta-aikaa – mutta kyynäriä kääriviä, lupaavia tekijöitä on yhä enemmän. Ehkä jo Pariisissa tai seuraavissa EM-kisoissa, kun stadion hiljenee ja kaikki silmät kääntyvät sadan metrin lähtöpaikalle, joku sinivalkopaitainen juoksija seisoo viivalla – eikä pelkästään osallistu, vaan haastaa kärjen.
Ja kenties silloin se maaginen raja, se kymmenen sekuntia, jää historiaan myös suomalaisittain.
Mitä sinä ajattelet Purolan juoksusta? Onko nyt suomalaisen sprintin aika loistaa? Kommentoi ja keskustele somessa – sillä juoksu kulkee, kun suunta on selvä.
Timanttiliigan huikea ilta Pariisissa: ennätyksiä, draamaa ja olympiatähtien loistoa
Koko Pariisin ilta säkenöi – eikä vain Eiffel-tornin valoista tai juhannusaaton tunnelmasta, vaan yhdestä yleisurheilun näyttävimmistä tapahtumista: Timanttiliiga-kilpailusta. Tapahtuma tarjosi yleisölle unohtumattomia hetkiä, huippusuorituksia sekä tunteita laidasta laitaan.
Keihäänheiton kuningas tekee paluun
Intialainen olympiavoittaja Neeraj Chopra palasi estradille näyttävästi. Hänen avausheittonsa kantoi huikeat 88,16 metriä, mikä varmisti voiton hänelle isolla erolla muihin osallistujiin. Vaikka tulos ei ollut hänen kauden paras, se osoitti hänen tasaisuutensa ja taitonsa hallita painetilanteet.
Saksan Julian Weber ylsi toiseen sijaan tuloksella 87,88 m
Brasilian Luiz Mauricio da Silva teki Etelä-Amerikan uuden ennätyksen: 86,62 m
Nuori juoksijatähti säväyttää 3000 metrin esteissä
Kenian Faith Cherotich hämmästytti koko juoksumaailman 3000 metrin estejuoksussa. 20-vuotias lahjakkuus juoksi ajan 8.53,37 – nopein aika koko maailmassa tällä kaudella. Se oli myös hänen ensimmäinen suorituksensa alle 9 minuutin ja kolmas voitto Timanttiliigassa tänä vuonna.
Kilpailu ei ollut yksipuolinen:
Peruth Chemutai (Uganda) ja Sembo Almayew (Etiopia) juoksivat myös huippuaikoja.
Kahdeksan yhdestätoista kilpailijasta teki joko oman ennätyksensä tai kauden parhaan tuloksensa.
Radan huippuhetket
Myös sileillä ja aitajuoksuissa nähtiin upeita suorituksia:
Rai Benjamin (USA) voitti miesten 400 metrin aidat ajalla 46,93 – uusi kilpailuennätys.
Marileidy Paulino (Dominikaaninen tasavalta) hallitsi naisten 400 metriä ajalla 48,81 – sekin uusi kisaennätys.
Kenttälajit: korkeuksien ja seipäiden juhlaa
Naisten korkeushypyssä Australian Nicola Olyslagers ylitti kahden metrin rajan ja osoitti olevansa jälleen kovassa kunnossa kohti olympialaisia.
Naisten seiväshyppy oli tasainen taistelu Yhdysvaltojen tähtien välillä. Tulokset olivat:
Katie Moon – 4,73 m (voitto puhtaammilla hypyillä)
Sandi Morris – 4,73 m
Emily Grove – 4,63 m (kolmas sija)
Ilta, joka jää muistoihin
Tämä Pariisin ilta kiteytti kaiken, mitä yleisurheilu parhaimmillaan voi tarjota: taitoa, tunnetta, ennätyksiä ja taikaa. Seuraavaksi katseet siirtyvät kohti kesän suurinta urheilujuhlaa – Pariisin olympialaisiin 2024.
Jos tämä ilta oli esimakua tulevasta, odotettavissa on todellinen spektaakkeli. Mikä hetki jäi sinun mieleesi tältä huikealta illalta? Jaa se kommenteissa!
Henrik Haapala palaa Tapparaan nelivuotisella sopimuksella – todellinen kotiinpaluu Tampereelle
Henrik Haapala on tehnyt näyttävän paluun Tampereen Tapparaan pitkällä, peräti neljän vuoden sopimuksella. Tämä sopimus on huomattavan pitkä kotimaisessa jääkiekossa ja korostaa sekä pelaajan että seuran vahvaa keskinäistä luottamusta. 31-vuotias konkaripelaaja tuo mukanaan kokemusta, pelinäkemystä ja ennen kaikkea vahvan sydämen, joka sykkii tuttuja sinioransseja värejä.
Paluu kotiin – sydämellä ja suunnitelmalla
Tapparalle Haapalan saaminen takaisin on enemmän kuin peliliike – se on strateginen ratkaisu. Haapala ei ole vain pelaaja, vaan osa sitä identiteettiä, jota seura haluaa vaalia ja siirtää eteenpäin.
– Pitkästä aikaa vähän jännittää, mutta se on vain hyvä merkki. On hienoa palata Tapparaan näin pitkällä sopimuksella, se mahdollistaa pitkäjänteisen rakentamisen, kommentoi Haapala Tapparan tiedotteessa.
Tapparan urheilupäällikkö Janne Lahti korosti Haapalan merkitystä myös joukkueen hengenluojana ja arvokeskustelun kantajana jääkiekon pukukopissa. Haapala on pelin viimeisten minuuttien pelaaja – mutta myös hiljaisia hetkiä johtava voimahahmo.
Ura, joka on nähnyt lajin koko kaaren
Henrik Haapala on kokenut paljon urallaan. Vaikka hänen Liiga-taustansa liittyy vahvasti Tapparaan, miehen pelipolku on kulkenut myös seuraavien sarjojen kautta:
NHL – Florida Panthers
AHL
KHL – mukaan lukien mestarikokemusta
Sveitsin pääsarja
Ruotsin SHL – Malmö Redhawks viimeisimpänä
Erityistä väriä uraan toi myös kausi Ilveksessä 2020–2021, mikä herätti tunteita tamperelaisissa kiekkopiireissä. Mutta nyt kääriytyy uusi luku sinioranssiin kansiin.
Tämän hetken Haapala – mitä odottaa?
Haapala ei ole enää kiihtyvä nuori superlupaus, vaan kokemuksen kautta viisas rytmittäjä ja peliä hallitseva ajattelija. Hänellä on pelattuna yli 350 ottelua Liigassa, ja vaikka nopeus ei ole enää entisensä, hänen tärkeimmät työkalunsa ovat säilyneet.
Pelisilmä ja syöttötaito
Ajoituksen ja temmon kontrollointi
Kyky rauhoittaa peliä kriittisillä hetkillä
Hänen paluunsa voi tarjota Tapparalle uudenlaista varmuutta kevään tiukkoihin hetkiin. Lisäksi hänen vaikutuksensa ulottuu penkin taakse ja nuoriin pelaajiin, jotka saavat arvokasta oppia arjen esimerkillä.
Enemmän kuin vain pelaajasiirto
Tämä ei ole pelkästään urheiluuutinen, vaan kertomus paluusta juurille. Henrik Haapala palaa seuraan, jossa kaikki alkoi – ja jossa hän voi nyt rakentaa uudelleen, mutta eri roolissa. Häntä odottaa kentän lisäksi myös mentorin ja tarinankertojan rooli. Hän on nyt yksi niistä, joiden harteilla Tapparan identiteetti lepää tulevaisuudessa.
Jos keho kestää ja rytmi löytyy, saatamme nähdä vielä yhden hänen tarinansa kohokohdista. Jos ei, jää hänen panoksensa silti elämään tamperelaisen kiekkokulttuurin ytimessä – siellä, missä sydän sykkii lähes jäätyvän Hakametsän tai uuden areenan yleisössä.
Tervetuloa takaisin, Henkka – koti on juuri siellä, missä sielu löytää jääkiekon.
Suomalaisväriä ja syviä tunteita – näin Florida Panthersin Stanley Cup -mestaruus kirjoitti unohtumattoman tarinan
Kun Florida Panthers nosti Stanley Cupin ilmaan toista vuotta peräkkäin, jäällä vallitseva tunnelma oli muutakin kuin tavanomaista voitonriemua – se oli täynnä tunnetta, nostalgiaa ja inhimillisyyttä. Paul Mauricen eleet ja sanat toivat esiin jotain harvinaista: mestaruuden inhimilliset kasvot.
Yllättävä yhteys: Kapaset sukupolvien sillalla
Paul Maurice ei pitäytynyt lehdistötilaisuudessa vain pelillisessä analyysissa. Hän muisteli aikaa, jolloin valmensi Sami Kapasta Hartford Whalersin ja Carolina Hurricanesin riveissä. Nyt, vuosikymmentä myöhemmin, hän seisoi Stanley Cup -finaaleissa tämän poikaa, Kasperi Kapasta, vastaan.
Mauricen sanat hiljentivät huoneen:
”Miettikää, kuinka erikoinen tunne se on, kun valmennan ensin isää ja vuosia myöhemmin poikaa.”
Tämä hetki kuvasti hienosti jääkiekon luonnetta: se ei ole vain tulostaulua, vaan myös pitkäaikaisia suhteita, perimää ja tarinoita.
Mauricen avoimuus valokeilassa
Paul Maurice tarjosi esiintymistaidollaan ja rehellisyydellään lehdistölle paljon muutakin kuin voitonkuittauksen. Hän viittasi ironisesti siihen, että monet median edustajista olisivat mieluummin juhlissa kuin kuuntelemassa häntä.
Hänen vakavammat kommenttinsa toivat kuitenkin esiin syvän kunnioituksen joukkuetta kohtaan:
”Valmentajien osuus mestaruudessa on ehkä viisi prosenttia.”
”Loput on pelaajien yhteyttä, uhrautuvuutta ja itsekkyyden puutetta.”
Mauricen puhe oli muistutus siitä, että johtajuus on ennen kaikkea ihmisten kohtaamista, ei pelkkää strategiaa.
Barkovin hiljainen voima
Aleksander Barkovista kasvoi jälleen Stanley Cup -finaalien ruumiillistuma – niin kapteenina kuin kanssakulkijana. Vammasta kärsivä Barkov pelasi läpi kivun ja jatkoi johtajuuttaan joka hetki kentällä ja sen ulkopuolella.
Hän ei ollut yksin. Seuraavat pelaajat pelasivat vakavista vammoista huolimatta:
Sam Reinhart – polvivamma
Matthew Tkachuk – repeytynyt lähentäjälihaksen ja tyrän kanssa
Mestaruuden ehkä pysäyttävimmäksi kuvaksi jäi Barkovin päätös luopua pokaalin ensikosketuksesta, ja antaa se eteenpäin niille joukkuetovereille, jotka eivät olleet koskaan aiemmin päässeet sitä pitelemään.
”Me muut jäämme taka-alalle”, hän sanoi yksinkertaisesti. Siinä tiivistyi koko joukkueen ydinasenne: me ennen minää.
Kalareissulta Stanley Cup -valmentajaksi
Paul Mauricen tie kahteen mestaruuteen ei ollut suoraviivainen. Vasta kaksi vuotta sitten hän harkitsi jääkiekon jättämistä taakseen – vietti aikaa luonnossa ja etsi uutta suuntaa. Sitten tuli puhelu GM Bill Zitolta, ja tarina sai uuden käänteen.
Hänen omien sanojensa mukaan Stanley Cup ei kuitenkaan ole tärkein anti:
”Tärkeintä on se, millaisia nämä miehet ovat toisilleen. Se on minulle lahja.”
Tämä inhimillinen näkökulma erottaa Mauricen monista muista valmentajista – ei vain saavutuksissa, vaan tavassa johtaa sydämellä.
Suomalainen selkäranka
Panthersin ydinpelaajien joukosta löytyi vahva suomalaisedustus:
Aleksander Barkov (kapteeni)
Anton Lundell
Eetu Luostarinen
Niko Mikkola
He kaikki ovat nyt kahden Stanley Cupin voittajia – harvinaisen klubin jäseniä. Lisäksi valmennustiimiin kuuluva Tuomo Ruutu nosti valmentajana mestaruuspokaalia – merkittävä askel suomalaiselle osaamiselle myös penkin takana.
Yhteenveto
Florida Panthersin mestaruusvuosi oli muutakin kuin voitto – se oli tarinakokoelma ihmisyydestä, haavoittuvuudesta ja yhteydestä. Paul Maurice, Barkov, suomalaiset pelaajat ja koko joukkueen henki loivat tapahtumasarjan, joka kosketti syvemmin kuin mikään tilasto tai pelisuoritus voisi.
Tämä mestaruus ei tunnu vain voitolta – se tuntuu kohtaamiselta. Ihmiseltä ihmiselle.
Chelsea avasi voitolla mutta tyhjät katsomot varjostivat Fifan uutta seurajoukkueiden MM-turnausta
Kuvittele tämä: olet saapunut katsomaan yhtä maailman tunnetuimmista jalkapallojoukkueista, Chelsea FC:tä, pelaamassa kansainvälistä huipputason ottelua. Kentällä juoksevat tähdet kuten Cole Palmer, Enzo Fernández ja uusi hankinta Pedro Neto. Vain yhdestä asiasta puuttuu säihkettä – yleisöstä.
Näin kävi Atlanta–maailmanluokan Mercedes-Benz Stadiumilla, kun Chelsea nappasi 2–0-voiton Los Angeles FC:stä seurajoukkueiden MM-turnauksen avauksessa. Ottelun piti olla osa Fifan isoa, äänivallin murtaavaa spektaakkelia – mutta sen sijaan se muistutti enemmän keskikokoista harjoituspeliä. Syynä: lähes 50 000 tyhjää paikkaa katsomossa.
Yleisömäärä? Vain 22 137 ihmistä, vaikka stadion vetää yli kolminkertaisesti enemmän. Ja vaikka Fifa itse oli toivonut edes 26 000 fanin paikalle, sekään ei toteutunut. Iso kysymys kaikui Atlantan iltapäivässä: missä kaikki ovat?
Yksi mahdollinen selitys on lähes liian arkinen ollakseen tosi – peli potkaistiin käyntiin maanantaina klo 15 paikallista aikaa. Keskellä työpäivää. Ei juuri se hetki, jolloin amerikkalaiset ryntäävät massoittain jalkapallostadioneille. Yhdysvalloissa jalkapallo kerää kyllä faneja, mutta se kamppailee yhä näkyvyydestä isompien urheilulajien, kuten amerikkalaisen jalkapallon ja koripallon, varjossa.
Myös Chelsean tuore päävalmentaja Enzo Maresca oli silminnähden hämmentynyt tunnelmasta.
”Ilmapiiri ja ympäristö olivat vähän omituisia. Stadion oli lähes tyhjä,” Maresca totesi BBC:n haastattelussa.
Ja tällä kertaa hän ei liioitellut.
Fifan suuri suunnitelma – vai pelkkä kallis harha-askel?
Seurajoukkueiden MM-turnaus, sellaisena kuin me sen nyt näemme, on Fifan uusi ylpeydenaihe. Organisaatio toivoo siitä nousevan kansainvälinen supertapahtuma, joka yhdistäisi maailman parhaat seurat eri maanosista ja pelaajista. Mutta vaikka kentällä nähtiin laatupeli – Pedro Neto teki Chelsean avausmaalin ja nuori hankinta Liam Delap säväytti syöttämällä toisen maalin Enzo Fernándezille – yleisö ei ollut vakuuttunut.
BBC:n jalkapallotoimittaja Phil McNulty ei säästellyt sanojaan:
“Se, että pelattiin maanantaina päivällä, voi selittää osittain, mutta tyhjät katsomot tuntuvat varmasti kiusallisilta Fifan johdossa,” hän sanoi. McNultyn mukaan lippujen kohtuuttomat hinnat saattoivat olla merkittävä syy tyhjille tuoleille.
Vaikka halvat liput ennen peliä irtosivat noin 45 eurolla, monien mielestä pelin ajankohta ja uutuuden kiistanalainen formaatti tekivät turnauksesta vaikean myytävän. Tämän piti olla Fifan iso hetki – sen sijaan se tarjosi hillityn, joskaan ei täysin epäonnistuneen, alun.
Chelsea hoiti oman osuutensa – mutta seuraavat pelit näyttävät isomman kuvan
Itse peli sujui Chelsealta juuri niin kuin sopi odottaa. Maalipaikat, pallonhallinta ja lopputulos olivat lontoolaisten hallussa. Ja vaikka uutuuden viehätys kenties ei enää riitä vetämään fanimassoja, faneilleen Chelsea tarjoili pieniä ilon hetkiä – kuten Delapin namusyöttö debyytissä.
Mutta suurempana kuvana ottelu tarjosi kriittisen ensihetken arvioida, tarvitseeko maailma todella toisen ison kansainvälisen seurajoukkuekilpailun, joka sijoitetaan keskelle jo ylikuormitettua jalkapallokalenteria. Ja onko yhdysvaltalainen yleisö oikeasti paras valinta turnauksen lanseeraukseen?
Fifan on nyt katsottava peiliin. Ottelua ei voi kuitata pelkäksi arjen kokeiluksi. Jos tulevilla kierroksilla, joissa mukana voivat olla esimerkiksi Real Madrid tai Bayern München, tyhjät penkit jatkuvat – silloin kyse ei enää ole ajankohdasta tai lipunhinnoista. Silloin kyse on kiinnostuksen puutteesta.
Ja se on kaikkein vaikein ongelma, jonka Fifan miljardihankkeella voi olla.
Yhteenveto tiiviisti:
Chelsea aloitti seurajoukkueiden MM-turnauksen voitokkaasti 2–0-voitolla LAFC:sta.
Melkein 50 000 istumapaikkaa jäi tyhjilleen valtavassa Atlantassa.
Fifan kunnianhimoinen turnauskohtalo herättää kysymyksiä fanien kiinnostuksesta ja realistisista hinnoista.
Ottelun ajankohta ja jalkapallon asema Yhdysvalloissa vaikuttavat katsojamääriin.
Chelsea sai kentällä onnistumisia, mutta koko turnauksen tulevaisuus on nyt suurennuslasin alla.
Mitä sinä ajattelet – rakentavatko nämä pelit tulevaisuuden klassikkoa vai ovatko ne vain puhtaasti Fifan oma fantasia? Kommentoi ja jatka keskustelua!
📌 Mahdolliset otsikkomuunnelmat tähän juttuun:
”Tähtiloisto ei riittänyt – Fifan uusi jättiturnaus kohtasi hiljaisuuden”
”Chelsea voittoon hiljaisessa MM-avauksessa – yleisö karttoi jättistadionia”
”Fifan unelmat kohtaavat todellisuuden – MM-turnauksen avausottelu floppasi katsomossa”
Lassi Thomson palaa NHL kaukaloon Ottawassa uusi mahdollisuus loistaa täysillä
Suomalaispuolustaja Lassi Thomson tekee paluun NHL-maailmaan tutulla areenalla. Ottawa Senators on solminut Thomsonin kanssa yksivuotisen ja kaksisuuntaisen sopimuksen, joka mahdollistaa pelaamisen sekä NHL:ssä että AHL:ssä. Tämä siirto merkitsee paluuta organisaatioon, josta hänen NHL-tarinansa alun perin käynnistyi.
Tuttuun seuraan takaisin
Thomsonin nimi painettiin NHL:n historiankirjoihin vuonna 2019, kun Ottawa Senators varasi hänet ykköskierroksella, numerolla 31. Siitä lähtien hän on liikkunut NHL:n ja AHL:n välillä, mutta pysyvää paikkaa ei ole vielä vakiintunut. Nyt koittaa uusi mahdollisuus, johon sekä pelaaja että seura tarttuvat toiveikkain mielin.
Ruotsin kausi toi uuden itseluottamuksen
Viime kausi SHL:ssä Malmö Redhawksin riveissä oli Thomsonille tärkeä etappi. Häikäisevät tehot – 17 maalia ja 29 pistettä puolustajan roolista – osoittavat, että kehitys on jatkunut Euroopassa. Tämä ei jäänyt NHL-organisaatioilta huomaamatta, ja ottawalaiset päättivät vastata signaalin kutsuun.
Oscar Alsenfelt, Malmön urheilujohtaja, totesi: ”Lassi teki suuren vaikutuksen. Hän on fantastinen pelaaja. Vaikka hänen lähtönsä on iso menetys meille, toivotamme hänelle kaikkea hyvää.”
Ottawa uskoo yhä potentiaaliin
Vaikka Thomsonilla on tilillään vain 18 NHL-ottelua ja viisi syöttöpistettä, Senators luottaa hänen mahdollisuuksiinsa kehittyä vielä huippupuolustajaksi. Kaksisuuntainen sopimus antaa hänelle mahdollisuuden pelata tilanteen mukaan sekä NHL:ssä että farmijoukkue Belleville Senatorsissa.
Seuran tiedotteessa tiivistettiin yhteistyön perusajatus selkeästi: ”Kyseessä on hyvä ja järkevä ratkaisu molemmille osapuolille. Thomson tuntee organisaation ja me uskomme, että hänellä on vielä paljon näytettävää.”
Mahdollisuuksien ikkuna on auki
Thomsonin paluu on ennen kaikkea uusi alku. Hänellä on nyt taustallaan ehjä pelikausi, luottamus omaan peliinsä ja selkeä ymmärrys siitä, mitä NHL-tasolla vaaditaan. Hänen pelissään yhdistyvät liikkuvuus, peliäly ja hyökkäysuhka, joita moderni puolustuspelaaminen edellyttää.
Fanien ja valmennuksen tuki voi muodostaa tärkeän selkänojan, kun Thomson pyrkii ottamaan vakiopaikan Ottawan takalinjoilta. Nyt kaikki riippuu siitä, onnistuuko hän kaikkien odotusten lunastamisessa.
Lyhyesti:
Lassi Thomson teki yksivuotisen, kaksisuuntaisen NHL-sopimuksen Ottawa Senatorsin kanssa.
Viime kauden saldo SHL:ssä: 17 maalia ja 29 pistettä puolustajana.
18 NHL-ottelua vyöllä – nyt haussa pysyvä paikka NHL-kokoonpanossa.
Miltä tilanne sinusta vaikuttaa? Onko nyt hetki, jolloin Lassi Thomson vihdoin murtautuu NHL:ään pysyvästi? Kommentoi ja jaa oma näkemyksesi – suomalainen jääkiekkoyhteisö seuraa tätä tarinaa suurella mielenkiinnolla.
Käytämme evästeitä cookies käyttäjäkokemuksen parantamiseksi.