Jacob Friis näyttää esimerkkiä inhimillisestä johtajuudesta EM-kisojen keskellä
Kuvitellaan hetki: olet keskellä EM-kisojen kuohua, sinulla on käsissäsi nuori, lahjakas joukkue ja kaikki huomio kohdistuu kentälle – odotukset, paineet, kannustus. Silti, kaiken tämän keskellä, päävalmentaja Jacob Friis pysähtyy, katsoo kauemmas tulostaulun ohi ja sanoo ääneen:
”Jalkapallo on tässä tilanteessa toissijaista.”
Sanat, jotka eivät ehkä ole ne, mitä useimmat odottavat kuulevansa tällaisessa tilanteessa, mutta juuri siksi ne pysäyttävät. Niissä on jotain erityisen rehellistä ja aidosti tärkeää – inhimillisyyttä, joka urheilussa joskus unohtuu.
Kun peli ei ole kaikki kaikessa
Friis, joka toimii Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkueen valmentajana, antoi lausuntonsa tilanteessa, jota ei ole avattu julkisuudessa tarkemmin. Mutta rivien välistä paistaa vakava tilanne – ehkä henkilökohtainen menetys tai muu elämää pysäyttävä tapahtuma joukkueen jäsenen lähipiirissä. Mitä tahansa taustalla onkaan, Friis päätti muistuttaa, että vaikka jalkapallo on intohimo ja ammatti, se ei koskaan ole tärkeämpi kuin ihmiset sen takana.
Ja tämä ei ollut mikään yksittäinen hetken mielenilmaus. Jacob Friisin johtamistapa, jossa ihmisläheisyys ja empatia ovat etusijalla, on näkynyt hänen urallaan aiemminkin. Vuonna 2019, Tanskan Aalborg BK:n päävalmentajana, hän jättäytyi sivuun valmennuksesta huolehtiakseen vakavasti sairaasta tyttärestään. Hän tietää, mitä merkityksellinen elämä vaatii – kentän ulkopuolella.
Urheilu voi olla kaunista – kun sen tekee sydämellä
Friis edustaa sitä valmennusotetta, joka viime vuosina on alkanut yleistyä huippu-urheilussakin: valmentajaa, joka ei mittaa arvoaan pelkästään tuloksilla, vaan sillä, kuinka hän kohtaa ihmisiä. Sama suunta näkyy, kun katsoo urheilun esikuvia kuten Simone Biles tai Naomi Osaka. He ovat nostaneet julkiseen keskusteluun sen, kuinka raskaat ja näkymättömät henkiset paineet voivat olla.
Friisin puheenvuoro istuu tähän kehykseen täydellisesti. Hän sanoo ääneen sen, mitä moni ajattelee mutta harva uskaltaa lausua julkisesti valmentajana: jos pelaaja ei voi hyvin ihmisenä, on turha odottaa ihmeitä kentällä. Ja erityisesti nuorten kanssa työskennellessä tämä on arvo, jota ei voi liikaa korostaa.
Peli yhdistää – kun se tehdään yhdessä
EM-turnaukset tunnetaan karskin paineen hetkistä ja sydäntä sykähdyttävistä voitoista, mutta Friisin kaltaiset valmentajat muistuttavat siitä, että kaikessa kilvoittelussa täytyy säilyttää sydän. Hän ei vähättele urheilun intohimoa – päinvastoin. Hän vain haluaa, että se rakentuu oikeille arvoille:
- Myötätunnolle
- Ihmisyydelle
- Keskustelulle, ei pelkästään taktiikalle
Ja tällaisissa tilanteissa joukkueen vahvuus ei synny pelikirjan sivuista, vaan siitä, kuinka tukena ollaan, kun elämä horjuttaa. Kun kapteenin sana hartialla tuntuu yhtä tärkeältä kuin valmentajan analyysi. Kun tiedetään, ettei ketään jätetä yksin – ei edes kulisseissa.
Valmentajana Friis näyttää, että todellinen johtajuus ei ole kovuutta, vaan kykyä olla herkkä silloin kun tilanne vaatii. Pelissä saatetaan tehdä historiaa, mutta ihmisten kohdalla rakennetaan elämää.
Miksi tällä kaikella on väliä?
Friisin viesti ei ole pelkkä ohimenevä maininta tai tunteenpurkaus – se on pieni mutta tärkeä peili koko urheilumaailmalle. Se haastaa meidät pohtimaan: mikä lopulta on tärkeintä, kun kaikki muu riisutaan pois? Kun tulokset unohtuvat ja kisat jäävät taakse – mitä jää jäljelle?
- Jääkö inhimillinen johtajuus?
- Jääkö kipinä, joka saa nuoren urheilijan jatkamaan?
- Jääkö muisto siitä, että joku näki hänet ihmisenä ennen pelaajaa?
Siksi tällaiset hetket merkitsevät. Friisin sanat eivät tarjoa tilastoja tai maalikoosteita, vaan jotain paljon arvokkaampaa: muistutuksen siitä, että pelin ulkopuolella sykkivä elämä on se kaikkein tärkein ottelu.
Ja kenties juuri sieltä kumpuaa se aito voima, jolla joukkue pelaa – ei vain tulosta varten, vaan sydämestä käsin.
💬 Onko sinulla mielessäsi valmentaja tai urheilija, joka on jäänyt mieleen inhimillisestä lähestymistavastaan? Kerro kommenteissa – jaetaan tarinoita, jotka muistuttavat meitä siitä, mikä todella yhdistää.