Olivier Nkamhoua Susijengin uusi voimanlähde ja nouseva tähti suomalaisessa koripallossa

Jos olet seurannut Susijengiä viime aikoina, olet ehkä huomannut uudet kasvot, jotka tuntuvat olevan kaikkialla kentällä. Hän saattaa repiä levypalloja, torjua, puolustaa, donkata – ja juuri silloin, kun joukkue kaipaa kipinää, hän sytyttää sen. Hänen nimensä on Olivier Nkamhoua, 25-vuotias suomalais-kamerunilainen, ja nyt hän kantaa ylpeänä hieman erikoista titteliä: *Susijengin uusi roskamies*.

Älä anna termin hämätä. Susijengissä “roskamies” ei ole haukkumasana – se on kunnianimi. Se tarkoittaa pelaajaa, joka tekee kaiken pienen, likaisen ja näkymättömän työn, ilman suuria otsikoita mutta valtavalla merkityksellä. Jos kapteeni Sasu Salin tunnetaan “Malmin roskisdyykkarina”, voidaan Nkamhoua nähdä hänen manttelinperijänään.

Rooli, jota ilman joukkue ei pärjäisi

Nkamhouan pelifilosofia on yksinkertainen mutta kullanarvoinen: hän täyttää aukkoja. Kun hyökkäys takeltelee, hän astuu esiin hakemaan koreja. Kun puolustus vuotaa, hän tuo vauhtia ja fyysisyyttä. Ruotsia vastaan hän otti roolia Lauri Markkasen huilivuoroilla, ja Iso-Britannia -pelissä hän muistutti komealla donkilla, että “roskamies” voi tarvittaessa olla showmieskin.

Pitkä matka Helsingin kentiltä kohti suuria areenoita

Olivierin tie huipulle ei ole ollut suoraviivainen. Hän varttui Helsingin Kumpulassa ja Käpylässä, pelasi nuorena HNMKY:ssä – mutta ei mahtunut HBA-Märskyn lupaavien joukkoon. Se oli kova kolaus. Pian hän pakkasi laukkunsa ja muutti Yhdysvaltoihin isänsä luo, missä edessä oli vuosien koulukoripallo ja yliopistopelit.

Reitti ei ollut ruusuinen. Vammat söivät intoa, ja jossain vaiheessa hän jopa hylkäsi koripallon hetkeksi futiksen tieltä. Mutta kun hän hävisi ystävälleen yhden vastaan yksi -pelin, syttyi kipinä uudelleen. Kilpailija hänen sisällään ei hyväksynyt sitä ratkaisuna.

Varjoista tilaa itselle

Nkamhoua kuului hyviin – mutta ei tunnetuimpiin – ikäluokkiin. Kun Mikael Jantunen ja Elias Valtonen loistivat nuorisomaajoukkueissa, Olivier jäi ulkopuolelle. Hän kuitenkin käytti tilanteen polttoaineena. Hän tiesi, että pärjätäkseen hänen oli rakennettava itse oma arsenaalinsa – pieniä temppuja, kovuutta ja taktista ymmärrystä. Niistä syntyi hänen nykyinen pelityylinsä.

Euroopassa uusi nousu

Yliopistovuosien jälkeen Olivier päätyi Saksan Bundesliigaan, Chemnitziin, missä hän sai vihdoin näyttää osaamistaan isolla lavalla. Nyt hän siirtyy Italian Serie A:han, legendaarisen Varesen riveihin – seuraan, joka tuo monelle suomalaiselle mieleen Teemu Rannikon ajat.

Jos jotakin hän katuu, niin sitä, että jäi viideksi vuodeksi collegeen. Michiganin houkutteleva NIL-rahoitus painoi vaakakupissa, mutta jälkikäteen hän ajattelee, että sydäntä olisi pitänyt kuunnella enemmän kuin järkeä. Filosofinen ote, jota hän usein haastatteluissa viljelee, paistaa tästäkin läpi.

Soturi, joka ajattelee syvemmälle

Nkamhouaa ei voi pelkistää pelkäksi fyysiseksi pelaajaksi. Hänen puheissaan kuuluu aina pidempi kaari – ymmärrys siitä, että urheilijan tie on täynnä esteitä, kiertoteitä ja yllätyksiä. Hän ei rakenna uraansa vain NBA unelmien varaan, vaikka tavoite onkin avoimesti hänen tähtäimessään. Hän näkee sen ennen kaikkea määränpäänä matkalla – ei itse matkan ainoana tarkoituksena.

Sitkeys kentällä, rauha sanoissa

203-senttinen Susijengin roskamies pystyy puolustamaan lähes ketä tahansa, sytyttää yleisön donkeillaan ja tuo joukkueeseen juuri sitä energiaa, jota ilman isot kisat jäävät haaveiksi. Samalla hän pysyy jalat maassa. Hänen tavoitteensa on mennä niin pitkälle kuin mieli ja kroppa kantavat – ja nauttia jokaisesta askeleesta matkan varrella.

Yksi kysymys jää

Kun katsoo Nkamhouan matkaa Kumpulan kentiltä, pettymyksistä ja vammoista Euroopan sarjojen valoihin, herää väistämättä kysymys: voisiko hän olla Susijengin seuraava iso tähti Lauri Markkasen rinnalla?

Mitä sinä ajattelet? Onko Olivier Nkamhoua valmis ottamaan seuraavan askeleen ja nousemaan suomalaisen koripallon suurimpien nimien joukkoon?