Plinko kokemuksia

Plinko on toimintaperiaatteeltaan simppeli, mutta sitäkin mukaansatempaavampi ja vauhdikkaampi kasinopeli, jossa tarkoituksenasi on tiputtaa rahapalloja pyramidiin ja toivoa, että ne osuvat mahdollisimman isoihin kertoimiin.
Kyseisessä kasinopelissä on paljon hyviä puolia, mutta myös jonkin verran heikkouksia. Tällä sivulla käymme tarkemmin Plinko kokemuksia kyseisten vahvuuksien ja heikkouksien osalta.
Mikä Plinko on?
Plinko on hyvin yksinkertainen, mutta samaan aikaan jännittävä kasinopeli, jossa tarkoituksena on tiputtaa palloja pyramidiin ja katsoa, mihin lokeroon ne lopulta pyramidissa sijaitsevien nastojen kautta pomppivat.
Voiton suuruus yksittäisen pallon kohdalla riippuu siitä, mihin lokeroon se päätyy. Kaikissa lokeroissa on omat kertoimensa, ja nuo kertoimet kasvavat sitä mukaa, mitä reunemmas pyramidissa mennään.
Keskeltä, johon pallon useimmiten päätyvät, kerroin on alle 1x (noin 0,2–0,8x). Niiden kohdalla jäät siis tappiolle, mutta täyin nollille yksittäinen panos ei kuitenkaan koskaan mene.
Reunoilta löytyvät sitten toinen toistaan isommat kertoimet, joista alimmat ovat noin 2x ja suurimmat jopa 1 000x. Pienelläkin panoksella on siis mahdollista saada kiitettävä voitto, jos pomppujen kanssa sattuu käymään hyvä tuuri.
Panokset, säännöt ja ominaisuudet
Plinko kokemuksia varten ei tarvitse opetella vaikeita sääntöjä, koska sellaisia ei ole. Klikkaat vain pelin auki, valitset panoksen, tiputtelet palloja ja toivot parasta.
Siihen, miten pallot pomppivat, et tosiaan pysty itse vaikuttamaan. Panokseen, joka tarkoittaa Plinkossa yhden pallon arvoa, kuitenkin voit. Sama pätee joidenkin muunnelmien kohdalla myös volatiliteettiin sekä rivien ja nastojen määrään.
Olipa ruudukko millainen tahansa, voit klikkailla palloja peliruuduukkoon joko manuaalisesti tai vaihtoehtoisesti automaattitilan kautta.
Plinko kokemuksia & pelaaminen käytännössä
Tässä vielä lyhyesti ohjeet alusta loppuun siihen, miten Plinko kokemuksia on mahdollista kokea käytännössä:
- Suuntaa nettikasinolle, luo itsellesi tili ja tee talletus.
- Avaa haluamasi Plinko-peli.
- Valitse panos, jota haluat käyttää. Jos mahdollista, valitse myös volatiliteetti ja rivien määrä (voit säätää kyseisiä asetuksia jokaisen pallon jälkeen).
- Klikkaa palloja ruudukkoon joko yksi tai useampi. Tämän voit hoitaa myös automaattitilan kautta.
- Toivo, että pallot pomppivat mahdollisimman isoilla kertoimilla höystettyihin lokeroihin, eli mahdollisimman reunaan.
Plinko kokemuksia: Plussat
Nyt ymmärrät varmasti ainakin suurin piirtein, miten Plinkoa pelataan. Sitten olennaisimman asian kimppuun, eli mitä hyviä ja huonoja puolia kyseisessä pelissä on.
Lähdetään liikkeelle plussista.
Simppeli mutta jännittävä peli
Plinkon pelaaminen ei vaadi sen kummempaa harjoittelua tai pitkän sääntökirjan opettelua, koska kyseessä on perusperiaatteeltaan hyvin yksinkertainen kasinopeli.
Yksinkertaisuus ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kyseinen peli olisi tylsä. Pallojen matkaa on hyvinkin jännittävä seurata, koska ne voivat pomppia mitä erikoisemmilla tavoilla. Aluksi pallo voi näyttää päätyvän keskelle ja sekuntia myöhemmin taas ihan reunaan.
Luvassa on siis paljon jännitettävää ja todellista tunteiden vuoristorataa.
Volatiliteettia voi säätää
Volatiliteetin säätäminen on iso plussa, kun mietitään eri pelaajien Plinko kokemuksia ja kyseisen pelin parissa viihtymistä.
Jos haluat tehdä pelisessiostasi paperilla vähemmän riskialttiin, laita vain volatiliteetti matalaksi ja ryhdy pelaamaan. Tällöin saat kooltaan pienempiä voittoja suht tasaiseen tahtiin, eikä pienempi saldosi kuihdu heti nolliin.
Jos taas haluat hakea enemmän riskiä, voit vääntää volatiliteetin osalta nupit kaakkoon ja metsästää isompia voittoja.
Korkeat palautusprosentit
Palautusprosentti (RTP = Return To Player) kuvastaa, mitä tahtia peli maksaa pitkässä juoksussa panostuksia takaisin. Jos RTP on esimerkiksi 95 %, saat pitkässä juoksussa teoriassa takaisin 95 euroa panostamastasi 100 eurosta.
Mitä korkeampi palautusprosentti siis on, sitä todennäköisempää voittaminen paperilla on. Plinkossa on se hyvä puoli, että palautusprosentit ovat erittäin korkealla, usein jopa paremmalla tasolla kuin kolikkopeleissä.
“Erittäin korkealla” tarkoittaa tässä tapauksessa reippaasti yli 96 %. Tässä vain muutama esimerkki moisista Plinko-peleistä:
- Plinko Rush (Betsoft): 96,27 %
- Plinko (BGaming): 99,00 %
- Pawsome Plinko (OneTouch Gaming): 97,05 %
- Plinko Dare2Win (Hacksaw Gaming): 98,98 %
Pelaaminen onnistuu pienellä budjetilla
Plinkon pelaamista varten et tarvitse jättimäistä budjettia, koska monissa muunnelmissa minimipanos on niinkin alhainen kuin 0,01 euroa.
Sentin arvoiset pallot eivät toki tarjoa jättimäisiä voittoja, mutta ne tarjoavat erinomaisen mahdollisuuden kokeilla kyseistä peliä pienellä riskillä. Kun olet päässyt sen kanssa sinuiksi, voit viilata panoksen hieman korkeammalle, esimerkiksi 0,10–0,40 euroa per pallo.
Yksittäistä panosta ei häviä koskaan kokonaan
Kolikkopeleissä ja monissa muissa rahapeleissä epäonninen pelikierros tarkoittaa nollan euron palautusta. Silloin häviät siis panoksesi kokonaan, mutta Plinkossa tällainen ei ole mahdollista, koska pienimmätkin kertoimet ovat yleensä noin 0,20x.
Saat siis aina vähintään osan panostamistasi rahoista takaisin.
Plinko kokemuksia: Miinukset
Plussien jälkeen on luvassa totta kai miinusten käsittely. Tässä siis Plinkon huonoimmat puolet lyhyen kaavan kautta:
- Voi käydä pidemmän päälle tylsäksi: Koska Plinkossa ei ole mukana erikoisominaisuuksia, kuten progressiivisia jackpotteja tai bonuspelejä, voi sen pelaaminen käydä pidemmän päälle pitkäveteiseksi.
- Pienet maksimivoitot: Maksimivoitot Plinko-peleissä jäävät yleensä joihinkin tuhansiin kertoimien osalta, eli voitot ovat huomattavasti pienempiä kuin vaikkapa sloteissa.
- Kassa voi mennä nopeasti tyhjäksi: Koska kyseessä on nopeatempoinen peli, jossa palloja saa tiputettua hyvinkin nopealla tahdilla, voi pelikassa mennä silmänräpäyksessä nolliin.
- Kaikki on tuurista kiinni: Pallojen “lentorataan” ei voi itse vaikuttaa millään tavalla, eli jokaisen pelikierroksen lopputulos on puhtaasti tuurista kiinni.
Tässä kokonaisuudessaan Plinko kokemuksia plussien ja miinusten osalta!