Samuel Purola loisti 100 metrin huippukisassa – suomalainen sprintti kovassa nosteessa
Jos rakastat yleisurheilua, tiedät sen tunteen: starttipistooli paukahtaa, ja kymmenen sekuntia myöhemmin kaikki on ohi – paitsi sydämen tykytys. Miesten 100 metrin kisa on urheilun oma adrenaliinipiikki, ja tällä kertaa se tarjosi draamaa, sähäkkyyttä – ja ripauksen suomalaista toivoa.
Kansainvälisessä yleisurheilukisassa nähtiin sellainen startti, joka ei juuri jättänyt toivomisen varaa. Vauhti oli hurjaa. Voittaja, Yhdysvaltain huippusprintteri, pysäytti kellot aikaan 9,92 sekuntia. Häntä seurasi heti kannoilla toinen tähti ajalla 9,93. Maaliviivalla ero oli tuskin silmällä nähtävissä – ja sykkeen saattoi melkein kuulla stadionin katsomossa asti. Tällaista kilpaa ei joka kisassa nähdä.
Alle 10 sekunnin aika on miesten sadalla metrillä kuin pyhä graali. Kun kaksi juoksijaa tekee sen samassa finaalissa, ollaan lähellä historian kirjaa. Se kertoo paitsi heidän huimasta kunnostaan, myös lajin hurjasta kilpailutasosta juuri nyt.
Mutta ehkä vielä kiinnostavampaa meille suomalaisille oli se, kuka tuli seitsemänneksi. Nimittäin Samuel Purola.
Purola seivästi suomalaiset toiveet radalle
Samuel Purola, 26-vuotias oululainen, juoksi finaalissa elämänsä parhaiten: 10,29 sekuntia. Viileä ja varma veto tiukassa seurassa, ja se poiki hienon seitsemännen sijan – monen kokeneen ja kansainvälisesti tunnustetun juoksijan edelle. Vaikka kärki karkasi edelleen kolmen kymmenyksen päähän, Purolan suoritus oli kaikkea muuta kuin vaatimaton.
Tämä oli Purolan kauden paras noteeraus, ja samalla pistepläjäys ranking-taulukkoon. Kun tähtäimessä siintävät EM-kilpailut – ja miksei jo olympialaisetkin – on suunta enemmän kuin lupaava. Hänen etenemisensä on ollut tasaista ja määrätietoista. Ei mitään suurta hypeä, vaan hiljaista, kovaa työtä vuosi toisensa jälkeen. Ja nyt se alkaa kantaa hedelmää.
Toivo ei lepää vain yhdellä harteilla
Purola ei ollut kuitenkaan kisassa ainoa sinivalkoinen edustaja. Myös Eetu Rantala ja Juuso Harju astuivat radoille, kumpikin osoittaen kehitystä. Rantala kellotti 10,50, vain aavistuksen kauden ennätyksestään, ja Harjun 10,56 jäi vielä karsintoihin, mutta molemmat osoittivat nousukuntoa kevääseen verrattuna.
Finaalipaikasta taistelleisiin verrattuna suomalaiset eivät vielä ole aivan kärjessä – karsintaraja oli nimittäin hurjat 10,40 – mutta ei olla myöskään enää kaukana. Ehkä tärkein viesti oli tämä: suomalainen pikajuoksu ei ole enää naapurikuvassa kansainvälistä kärkeä. Se on nyt samassa ruudussa, vaikka vielä hieman nurkassa.
Onko suomalaisessa sprintissä uusi nousu?
Viime vuosina on alkanut näkyä valoa sprintterien polulla. Nyt ei enää puhuta vain yksittäisistä ihmejuoksuista, vaan pienestä aallosta. Systemaattista harjoittelua, parempaa valmennusta, ja selvästi kovempaa kisakokemusta ulkomailla. Purolan esimerkki voi toimia suunnannäyttäjänä: nousta voi, jos jaksaa painaa hommia – ja oivaltaa, missä maailmalla mennään.
Rajat hälvenevät. Kymmenen sekuntia on yhä maaginen raja, mutta ei enää mahdoton. Kun suomalaiset nuoret urheilijat näkevät, että ”meidän Samppa” juoksi 10,2 kansainvälisessä finaalissa ja sijoittui seitsemänneksi, syntyy jotain tärkeää: usko. Ja usko on usein se puuttuva palanen, ennen kuin tapahtuu läpimurto.
Suunnanmuutoksen tuulet
Tämän kisaviikonlopun jälkeen tunnelma on selvä: suomalainen pikajuoksu ei ole enää vain nostalginen haave menneistä M. Jalava -ajoista. Nyt se on tässä ajassa, radalla, mukana mittelössä uusien huippujen kanssa.
Yhteenvetona voi sanoa näin:
- Kaksi alle 10 sekunnin aikaa – maailmankärki on järisyttävän kova.
- Samuel Purola juoksi uransa parhaan ja sijoittui hienosti seitsemänneksi.
- Muita suomalaisia nähtiin niin ikään lähellä omaa huippuaan – pikajuoksun taso kotimaassa on selvästi nousussa.
Ehkä vielä ei eletä kotimaisen sprintin kulta-aikaa – mutta kyynäriä kääriviä, lupaavia tekijöitä on yhä enemmän. Ehkä jo Pariisissa tai seuraavissa EM-kisoissa, kun stadion hiljenee ja kaikki silmät kääntyvät sadan metrin lähtöpaikalle, joku sinivalkopaitainen juoksija seisoo viivalla – eikä pelkästään osallistu, vaan haastaa kärjen.
Ja kenties silloin se maaginen raja, se kymmenen sekuntia, jää historiaan myös suomalaisittain.
Mitä sinä ajattelet Purolan juoksusta? Onko nyt suomalaisen sprintin aika loistaa? Kommentoi ja keskustele somessa – sillä juoksu kulkee, kun suunta on selvä.