Suomen yleisurheilun MM-kisat 2025: pettymyksiä enemmän kuin onnistumisia

Tokion yleisurheilun MM-kisat 2025 ovat juuri nyt noin puolivälissä. Alussa ne tarjosivat suomalaisille paljon odotuksia, mutta nyt unelmat ovat murskaantuneet. Suomen joukkue lähti Tokion kisoihin toiveikkaana ja lupaavana, sillä taustalla oli oikeasti hämmästyttävän hyviä tuloksia ja ennätyksiä. Kisat eivät kuitenkaan menneet niin kuin oli suunniteltu ja pettymyksiä on tällä hetkellä kertynyt enemmän kuin onnistumisia. Käydään seuraavaksi tarkemmin läpi sitä, mitä tapahtui ja miksi. Pohditaan myös lopussa miten seuraavia kisoja kannattaa lähestyä ja mitä näistä kisoista voidaan oppia.

Keihäänheitto jäi ilman suomalaisia finaalissa

Yksi yleisurheilun laji on jo pitkään ollut suomalaisten keskuudessa ylpeiden aihe: keihäänheitto. Tämä kuitenkin tyssäsi Tokion kisoissa kuin seinään, sillä yksikään suomalainen mies ei selviytynyt finaaliin. Tämä on todella harvinaista, sillä laji on tuonut Suomelle mitaleita historian aikana monena vuotena. Yksi suurimmista, ellei suurin lupaus, Oliver Helander, epäonnistui pahasti ja jäi alle 80 metrin. Lassi Etelätalo taas paransi tätä tulosta heittämällä 81,33, mutta sekään ei riittänyt finaaliin asti.

Toisaalta kansainvälinen taso oli karsinnassa todella kova, sillä finaaliin pääsy vaati yli 83 metrin heiton. Tämä heijastaa hyvin, kuinka keihäänheitossa on menty todella nopeasti eteenpäin muualla maailmassa, joka taas merkkaa sitä, että Suomen on pakko kehittää valmennustapojaan pysyäkseen mukana. Tällä hetkellä selvää on vain se, että pelkkä historia ja perinne eivät enää riitä, koska heittäjät eivät pystyneet tuottamaan onnistumisia isoissa paikoissa.

Tämän pettymyksen vaikutus ulottui myös pidemmälle kuin vain kilpailijoihin ja kisojen seuraajiin. Sen dramaattinen vaikutus näkyi myös vedonlyöntimarkkinoilla, missä kertoimet eivät todellakaan vastanneet suomalaisten tuloksia. Riippumatta siitä oliko kyseessä uusi vedonlyöntisivu tai vanhempi alusta, kukaan ei osannut ennakoida tällaista pettymystä. Toisaalta vedonlyöjille tämä voi tarkoittaa sitä, että suomalaisilla on erityisen korkeat kertoimet seuraavissa kisoissa.

Seiväshyppy ja korkeus olivat synkkiä lukuja

Lisäksi myös teknisissä lajeissa koettiin Suomessa merkittäviä pettymyksiä. Naisten seiväshypyssä suomalaiset kilpailijat Wilma Murto, Saga Andersson ja Elina Lampela eivät selvinneet finaaliin, vaan putosivat karsinnoista. Pahinta tässä oli se, että suurin lupaus, Wilma Murto, jäi kokonaan ilman tulosta. Saga Andersson taas sai tulokseksi 425 ja Elina Lampela 445, mutta nekään eivät riittäneet finaaliin. Murron osalta tämä heijastaa, kuinka pienetkin virheet saattavat kertautua ja koitua kohtaloksi.

Myös korkeudessa jouduttiin pettymään, kun Ella Junnila joutui jättämään kisat ilman tulosta. Tähän oli kuitenkin selkeä syy, sillä myöhemmin selvisi, että hänen nilkassaan oli irronnut luupala. Tämä voi toimia selkeänä muistutuksena kaikille urheilijoille siitä, että kisoihin on tärkeää lähteä terveenä.

Nämä pettymykset iskivät varsinkin katsomoon, sillä monet suomalaiset omasivat paljon toivoa teknisiä lajeja kohtaan. Kun nämä toivot kaatuivat täysin ja vielä kuin seinään, turhautumisen määrä oli varmasti katossa.

Juoksulajeissa ei nähty läpimurtoa

Viimeisenä suurena pettymyksenä listallamme on juoksulajit. 400 metrin aidoissa Kristiina Halonen ja Hilla Uusimäki karsiutuivat pois jo alkuerissä. Vaikka heidän molempien aikansa, 55,42 ja 55,52, olivat todellisuudessa hyviä, eivät ne riittäneet lähellekään kansainväliseen huipputasoon. Tämä olikin ilkeä muistutus siitä, kuinka se, että Euroopan kentillä pärjätään, ei riitä, kun siirrytään kansainvälisiin kisoihin.

Juoksulajeissa pettymys iski todella kovaa pitkälti sen takia, että suomalaisten läpimurtoa lajeissa on odotettu jo pitkään. Vaikka yksittäisiä hyviä juoksuja syntyykin, kisoissa sijoitukset ovat jääneet alkuerin. Tämä kertoo siitä, että suomalaisten henkinen taso pettää, kun siirrytään kansainvälisille kentille.

Vaikka nämä Tokiossa nähdyt tulokset olivatkin pettymyksiä, on moni nuori suomalaisjuoksija kehittynyt jatkuvasti ja tulevaisuus heidän osaltansa on ainakin osittain lupaava. Loppujen lopuksi tässä nousee esille kysymys siitä, kuinka paljon aikaa tarvitaan, että läpimurto tulee.

Saga Vanninen valopilkkuna seitsenottelussa

Tällä hetkellä seitsenottelun tuloksia ei ole vielä julkaistu, sillä kisat ovat vasta puolessa välissä. Tämän takia kaikkien pettymyksien seasta löytyy myös suomalainen valopilkku: Saga Vanninen. Hän on tehnyt vahvoja tuloksia ja voi mahdollisesti taistella mitaleista. Hänen energiansa, monipuolisuutensa ja henkinen kanttinsa kantavat tällä hetkellä monen suomalaisen toivoa.

Seitsemän lajin kokonaisuus ei ole itsestäänselvyys, vaan se vaatii todella paljon keskittymistä ja teknistä osaamista. Vannisen vanhat tulokset ja menestyminen ovat Suomessa ylpeiden aihe, sillä ne osoittavat, että maalla on potentiaalia myös monipuolisissa lajeissa.

Kuten sanottu tällä hetkellä tuloksia ei ole vielä julkaistu, sillä kisat ovat vielä kesken. Tulevaisuus näyttää tällä hetkellä lupaavalta ja ehkä Vanninen onkin se, joka pelastaa Suomen täydeltä pettymykseltä Tokion kisojen osalta.

Kansainvälinen taso kiristyy vuosi vuodelta

Tokion kisat ovat siis toimineet selkeänä muistutuksena siitä, että kansainvälinen taso on noussut merkittävästi viime vuosien aikana. Keihäänheitossa finaaliin pääsee nykyään, kun heittää yli 83 metriä ja juoksussa alkueristäkin eteenpäin pääseminen vaatii lähes Euroopan ennätystasoa. Vaikka suomalaiset urheilijat ovat hyviä, eivät he ainakaan nyt pärjänneet kansainvälisellä tasolla.

Pitää myös ymmärtää, että kansainvälinen taso vain jatkaa kehittymistään, jonka takia Suomen on oikeasti pakko alkaa kehittää valmennustapojaan. Kyse ei ole pelkästään yksittäisistä urheilijoista tai heidän lahjakkuudestaan, vaan enemmänkin koko Suomen yleisurheilumaailmasta ja siitä, miten harjoitellaan, millaista dataa hyödynnetään ja miten loukkaantumisia ennaltaehkäistään.

Tokion pettymykset kertovat, että koko valmennusjärjestelmä vaatii uudistamista. Kansainvälinen taso vain jatkaa kehittymistään, jonka takia heräämisen pitäisi tapahtua nyt eikä parin vuoden päästä, kun ero on vielä suurempi.

Mitä seuraavaksi?

Kun mietitään, mitä seuraavaksi tulisi tehdä, ei pelkkä yllä mainittu valmennuksen kehittäminen riitä. Myös urheilijoiden ja asiantuntijoiden kannattaa alkaa miettiä, miten he voivat parhaiten valmistautua seuraaviin arvokisoihin. Talvella tehtävä työ ja valmistautumisen yksityiskohdat ratkaisevat pitkälti, miltä tulevat EM- ja MM-kisat näyttävät.

Toisaalta tämä kokemus ja nämä pettymykset tarjoavat myös paljon arvokasta tietoa. Moni urheilija on vielä nuori, jonka takia he voivat oppia tästä, mitä vaaditaan kansainväliselle tasolle. Eli, jokainen pettymys voi olla askel kohti parempaa, jos siitä osataan vain ottaa oikeat opit talteen.

Seuraavaksi katseet kääntyvät kohti Birminghamin vuoden 2026 EM-kisoja ja Los Angelesin vuoden 2028 olympialaisia. Sitä ennen Tokion pettymykset pitää kuitenkin käsitellä, jotta ne eivät jää vaivaamaan.

Yhteenveto

Tokion MM-kisat tuottivat siis Suomelle enemmän pettymyksiä kuin onnistumisia. Ne olivat kova muistutus siitä, että pelkät hyvät kaudella tehdyt tulokset eivät riitä, vaan huippuonnistumisia pitää pystyä tekemään, jotta kansainvälisellä tasolla pärjätään. Keihäänheitto jäi finaalista, tekniset lajit pysähtyivät kuin seinään ja juoksuissa jäätiin jo alkukierroksille. Vaikka Saga Vanninen voi vielä yllättää tuomalla mitalin kotiin, ei se silti muuta koko kisoja onnistumiseksi. Yleisurheilun kansainvälinen taso kehittyy koko ajan ja tällä hetkellä se on helposti Suomen tasoa korkeammalla, jonka takia Suomen on pakko ottaa itseään niskasta kiinni ja alkaa miettiä uudistuksia.