Siinä missä ensimmäinen valtavirran kansainväliseksi jättimenestyksesi luokiteltava pelikonsoli NES osui varsinaiseen kultasuoneen myyntiluvuilla  mitattuna 80-luvun puolivälin Nintendo Entertainment System (NES) -pelikonsolillaan, mullisti se myös koko kansainvälistä populaarikulttuuria tekemällä konsolipelaamisesta sosiaalisesti hyväksyttävää myös siihen aikaisemmin liitettyjen marginaalisten harrastajapiirien ulkopuolella. 

Vaikka myyntitilastojen valossa Nintendon viimeisin Switch-konsoli onkin menestynyt historiallisen hyvin, monelle Nintendon ekosysteemiä vierastavalle konsolipelaajalle konsolimarkkinoiden kirein kilpailu käydään nimen omaan Sonyn PS5-konsolin ja Microsoftin Xbox Series X:n välillä. 

Maailmanlaajuinen komponenttipula on koskettanut sekä PS5:n että Xbox Series X:n myyntilukuja, ja kun komponenttipulaan yhdistää konsolivalmistajien mobiilipelialaan kohdistuneet suursijoitukset sekä yrityskaupat, on spekulaatioille ollut paljon kysyntää ja tarjontaa. Onko viime vuosien konsolikauppaa varjostaneet rautaongelmat siis ajamassa konsolipelaajat Xboxin ja PS5:n vanavedessä mobiilipelaamisen pariin?

Mobiili- ja konsolipelaamisen rautafilosofiat eroavat toisistaan

Vaikka PS5 ja Xbox Series X edustavatkin niitä valmistavien yhtiöiden uusinta konsolisukupolvea, pelikonsolimarkkinoiden lainalaisuudet ovat hyvin pitkälti peruja NES:n ajoilta: pelit asetetaan tarjolle kuluttajamarkkinoille ennalta määrätyssä tallennusformaatissa, jonka toistamiseen tarvitaan kullekin peliekosysteemille ominainen konsoli.

Mobiilipelien puolella kaavoihin ei sen sijaan ole kangistuttu konsoleiden tavoin eikä se näytä estäneen menestymistä. Tutkimusyhtiö Newzoon elokuussa 2022 julkaistusta raportista käykin ilmi kuinka 194 miljardin euron globaalista videopelimarkkinasta mobiilipelit kattavat tänä päivänä peräti 53%, konsolipelien osuuden jäädessä 20 prosenttiin. 

Mobiilipelaamisen suosio on huomattu myös rahapelialalla, eikä ihme sillä yhä useampi kasinopelien ystävä pelaa netin kasinopelejä myös tabletilla tai älypuhelimellaan. Myös urheiluvedonlyönnin ystävät laittavat vetoja Comeon vedonlyönti kaltaisilla sivustoilla helposti mobiilissa. Viihdyttävästä ja toimivasta mobiilipelikokemuksesta suomalaisen rahapelikansan keskuudessa on totuttu tuntemaan esimerkiksi nettikasino, minkä suosion salaisuutena on pidetty mm. käyttökokemusta laitteella kuin laitteella unohtamatta klassikkopeleistä aina viimeisimpiin uutuuksiin kattavaa laajaa pelivalikoimaa. 

Vaikka rautapuoli ei näyttelekään samanlaista pääosaa mobiili- tai kasinopeleissä, on konsolipelaamisen kannalta sen rooli elintärkeä. Rajattomilla taloudellisilla resursseilla olisi nykyteknologiallakin varmasti mahdollista rakentaa liki utopistisia pelikokemuksia mahdollistavia pelikonsoleita, mutta tosiasia on kuitenkin se että konsolivalmistajat ovat nekin vain osakkeenomistajilleen voittoa tavoittelevia osakeyhtiöitä. Yrityksien sisällä kompromissikykyä varmasti vaaditaan, sillä viimeisintä rautaa tuotteeseensa pakkaamalla konsolivalmistaja päätyy pelkästään sahaamaan omaa oksaansa lopputuotteen myyntihinnan karatessa pilviin. 

Rautapuolella riittää myös riskejä, sillä konsolivalmistajan tulisi turvata eri valmistajien komponenttien saatavuus koko laitteen valmistuselinkaaren ajaksi, minkä lisäksi jokaisen komponentin tulisi toimia saumattomasti muiden konsolin komponenttien kanssa. 

Pelikonsolin yksittäinen komponentti on kuin soittaja sinfoniaorkesterissa; yhden komponentin ja soittajan tarkoituksena on parantaa monista muista komponenteista ja soittajista muodostuvaa kokonaisuutta. Yksittäisen komponentin tai soittajan virhe tai poissaolo voikin pahimmillaan pilata lopputuloksen kaikilta.

Komponenttipula ei suosi tai diskriminoi

Loppuvuodesta 2020 markkinoille saapuneet Sonyn PS5 sekä Microsoftin Xbox Series X ovat kärsineet maailmanlaajuisen komponenttipulan sivuoireista koko konsoleiden tämänastisen elinkaaren aikana monen kaupan myydessä “eioota”. Ajoittain tilanteesta onkin hyötyneet erityisesti harmaiden markkinoiden konsolihamstraajat.

Toisaalta komponenttikriisistä uutisointi on muistuttanut usein saippuasarjojen käsikirjoituksia, sillä vaikka kriisi koskettaakin tasapuolisesti molempien konsoleiden valmistajia, on toimitusvaikeudet koskeneet useimmiten vain yhtä konsolivalmistajaa kerrallaan. 

Kun komponenttipulan on arvioitu kestävän vuoteen 2023 saakka, joutuvat myös konsolivalmistajat miettimään kirjaimellisesti laatikon ulkopuolelta keinoja minimoidakseen omat tappionsa. Esimerkiksi Sonyn talousasioiden johtaja Hiroki Totoki totesi keväällä 2021 pohtineensa yhtenä konsolipulan ratkaisukeinona PS5:n uudelleensuunnittelua osien saatavuuden ehdoilla – toistaiseseksi tältä ollaan kuitenkin onneksi vältytty. 

Microsoftin ja Sonyn siirrot mobiilipelimarkkinoilla – tämä tiedetään

Microsoft on toistaiseksi ottanut etumatkaa Sonyyn nähden tarjoten Xbox Game Pass Ultimate -tilaajille tietyillä markkina-alueilla pilvipelimahdollisuuden, minkä avulla Xbox-pelikokemus on hyödynnettävissä mm. älypuhelimella ja tietokoneella. Vaikka vuosien saatossa Microsoft onkin yrityskaupoilla hankkinut itselleen lukuisia pelistudioita, mikään yrityskaupoista ei kuitenkaan ole kohdistunut varsinaisiin mobiilipelistudioihin. 

Vaikkakin Sonyn mobiilistrategian detaljit ovat enimmäkseen hämärän peitossa, uutisoitiin elokuussa 2022 maailmanlaajuisesti kun Sony osti Helsingistä ja Berliinistä käsin mobiilipelialalla operoineen Savage Game Studiosin. Sonyn vuosiraporteista on kuitenkin rivien välistä pystynyt päättelemään mitä tuleman pitää; esimerkiksi vuoteen 2025 mennessä yhtiö on raporteissaan kaavaillut liki 50% pelikatalogistaan koostuvan sekä konsoleilla että mobiilissa pelattavista peleistä.

Riittääkö kriisi kuitenkaan peliliiketoimintastrategioiden täyskäännökseen?

Vaikka komponenttipula on kiihdyttänyt Sonyn ja Microsoftin mobiilipelistrategioiden hiomista, mikään ei kuitenkaan viittaa erityisesti täyssiirtymän mahdollisuuteen lähivuosina. 

Käytämme evästeitä cookies käyttäjäkokemuksen parantamiseksi.
OK