Vedonlyönti Trustlylla

Vedonlyönti Trustlylla

Vedonlyönti on aina mielenkiintoista ja jännittävää puuhaa. Se tuo urheiluun lisää maustetta ja parhaimmillaan voi tuottaa asiakkaalle ylimääräisiä voittoja. Tärkeää toki on, että vedonlyönti pysyy järjen rajoissa, eikä vetoja tule tehneeksi suuremmalla rahalla kuin mitä on varaa hävitä.

Vedonlyönti onnistuu suomalaisittain monella eri tavalla. Moni tykkää käydä täyttämässä kuponkeja kioskeilla tai marketeissa, mutta entistä enemmän harrastus on siirtynyt nettiin. Kännykän ja tietokoneen avulla vedot voi lyödä sisään silloin, kun se itselle parhaiten sopii. Tällä kertaa käännämmekin analyysin siihen, miten vedonlyönnistä pääsee maksamaan esimerkiksi Trustlyn kaltaisella suositulla rahansiirtomenetelmällä.

Mikä Trustly on?

Trustlyn nimi tulee englanninkielen sanasta “trust” eli “luottamus”. Kyseessä on siis turvallisuutta ja luotettavuutta korostava maksutapa, jonka alkuperäisenä tarkoituksena on ollut nopeuttaa ja helpottaa asiakkaiden suorittamia maksuja.

Trustlyn juuret juontavat vuodesta 2008, jolloin firma aloitti toimintansa länsinaapurissamme Ruotsissa. Moni muistanee, että netti oli näihin aikoihin alkanut saavuttaa jo hyvän vauhdin Suomessa. Nettimaksaminen oli hiljalleen muuttunut täysin normaaliksi ja luonnolliseksi asiaksi, eikä sitä enää karsastettu samaan aikaan kuin vielä vuosikymmen aikaisemmin. Trustly auttoi entisestään parantamaan nettimaksamisen mainetta, luotettavuutta ja helppokäyttöisyyttä.

Trustly mahdollistaa nettikasinoiden ja vedonlyöntisivujen asiakkaille maksut kotimaisten nettipankkien kautta. Vielä ennen Trustlyn tuloa käytännössä ainoa tapa maksaa oli joko perinteisellä tilisiirrolla tai luotto- ja maksukorteilla. Ainoa nopea tapa maksaa oli kortilla, mutta tätä pidettiin pitkän aikaa melko epäluotettavana keinona siirrellä rahaa netissä. Pahimmassa tapauksessa jokin haittaohjelmisto saattoi vakoilla asiakkaan ruudulla tapahtuvaa toimintaa ja napata ruudulle syötetyt korttitiedot matkaansa. Näinpä turvallisemmille maksutavoille oli tarvetta, jotta arkaluontoisia tietoja ei tarvinnut samalla tavalla levitellä netissä.

Näin Trustlylla maksaminen tapahtuu

Trustlylla maksaminen ei ole mitenkään monimutkainen prosessi. Trustlykasinot listaa useita pelipaikkoja, joissa pääsee hyödyntämään tätä suosittua maksutapaa. Asiakkaan tarvitsee vain valita Trustly maksutavakseen ja sen jälkeen klikata avautuvasta pankkilistauksesta omaa nettipankkiaan. Edustettuna on koko kirjo Suomessa yleisessä käytössä olevia pankkeja, kuten Danske Bank, Nordea, Osuuspankki, S-Pankki, Ålandsbanken ja niin edelleen. Vuosien saatossa Trustly on kasvattanut valikoimaansa niin, että käytännössä jokainen oman nettipankkitilin omistava suomalainen pääsee tekemään maksuja palvelun kautta.

Kun asiakas on valinnut oman nettipankkinsa, avautuu hänen ruudulle hänen oman nettipankkinsa käyttöliittymä, jossa Trustly toimii eräänlaisena maksunvälittäjänä. Seuraavaksi asiakkaan tehtävänä on syöttää pankin käyttöliittymään käyttäjätunnuksensa, joka on käytössä samalla tavalla myös kaikessa nettipankin kautta tapahtuvassa maksamisessa. Rahansiirto viimeistellään vielä kännykästä tai tabletista löytyvällä pankin tunnuslukusovelluksella.

Maksun suorittamisen jälkeen kasino palauttaa asiakkaan takaisin Trustlyn piiristä omalle pelitililleen. Rahojen tulisi tässä vaiheessa näkyä jo tilin saldossa, mutta joillain sivustoilla saattaa kestää noin minuutti ennen kuin tilin tiedot päivittyvät. Vedonlyönnin aloittaminen on mahdollista heti talletuksen jälkeen.

Toisinaan vedonlyöntisivut ja kasinot saattavat tarjota asiakkailleen myös erilaisia talletusbonuksia ja muita etutarjouksia. Myös näiden etujen lunastaminen onnistuu vaivatta Trustlyn kautta samoin kuin kaikilla muillakin maksutavoilla. Etu valitaan käyttöön joko talletusta ennen tai heti sen jälkeen. Tarkemmat lunastamistiedot ja ehdot löydät kultakin sivustolta erikseen.

Trustly ja pay n play -vedonlyönti

Yksi tärkeimmistä ominaisuuksista Trustlyn tarjoamassa vedonlyönnissä on muutamia vuosia sitten markkinoille saapunut pay n play -pelitapa. Pay n playlla viitataan tapaan, jolla asiakkaat pystyvät maksamaan peleistään välittömästi ja aloittamaan pelaamisen saman tien.

Kaikki vedonlyöntisivut eivät hyödynnä pay n play -ominaisuutta, mutta ne jotka hyödyntävät, päästävät asiakkaat tallettamaan jo ilman rekisteröitymistä. Sivustolle liittyminen itse asiassa tapahtuu juurikin tämän talletuksen yhteydessä.

Ominaisuuden takana on monista muistakin palveluista tuttu vahva tunnistautuminen. Tavallisesti vahva tunnistautuminen suoritetaan nettipankin kautta muuten vain, mutta netin rahapelisivustoilla vahvan tunnistautumisen kanssa samanaikaisesti voidaan tallettaa rahaa. Näin asiakas pääsee sekä liittymään sivuille vahvalla tunnistautumisella että rahoittamaan pelitiliään.

Pay n play -vedonlyöntisivuille liittyminen ei kokeneissa käsissä vie kuin reilun minuutin. Heti etusivulla odottaa talletuskenttä, jonka kautta Trustlyn pääsee aktivoimaan ja talletuksen viemään loppuun. Sen jälkeen asiakasta pyydetään enää kertomaan oma sähköpostiosoitteensa ja puhelinnumeronsa rekisteröitymisen loppuun viemiseksi.

Pay n play -vedonlyönti on tämän hetken kätevin tapa lyödä vetoa. Kaiken kukkuraksi myös voittojen kotiuttaminen on tavallista nopeampaa, koska henkilöllisyyskin on varmennettu jo valmiiksi. Tällaisilla sivuilla ei siis tarvitse enää voittojen nostovaiheessa vakuutella firmoja omasta identiteetistä lähettävien asiakirjojen avulla.

Lopuksi

Trustly on monipuolisilla palveluillaan tehnyt vedonlyönnistä helpompaa kuin koskaan ennen. Sittemmin sille on tullut tosin alalla myös muita kilpailijoita. Kotimainen Euteller sekä ruotsalaiset Brite ja Zimpler tekevät palveluillaan käytännössä kaiken saman, mitä Trustlykin. Ei siis ole asiakkaan kannalta merkitystä, mikä näistä palveluista on käytössä.

Suosittelemme aina valitsemaan pelialustaksi vedonlyöntisivuston, joka toimii eurooppalaisella lisenssillä. Tällöin Trustlylla kotiutetut voitot ovat myös verovapaita.

Käytämme evästeitä cookies käyttäjäkokemuksen parantamiseksi.
OK